Oikeastihhan O olisi kova tekemään töitä ja melkeen mitätahansa, mutta se ei riitä kun CV on niin huono. Se on joutunut karmeeseen oravanpyörään vaan sen takia kun on tehny nuoruudessa paskoja päätöksiä. Sen ettei oo opiskellu kunnolla ja sen että ei oo panostanu työnhakuun jo sillon 10v sietten. Se on yhteiskunnan väliinputoaja, joka elää yhteiskunnan verorahoin sosiaalituilla, vaikka kovasti yrittää saada töitä. Se on pistänyt hakemuksia sadoittain ja työkkäriin koulutushakemuksia, mutta ne hylätään syystä tai toisesta. Toki on välillä päässyt työkkärin koulutukseen, mutta sössinyt sit senkin, koska ei osaa vattia itselleen asioita. Onpa sillä myös tapa syyttää näistä omista vaikeuksista myös aina muita, että hän on tehny kaiken oikein. Kun pääsi koulutukseen toiselle paikkakunnalle ei hällä ollut autoa kulkee sinne. No kulki sitten muutaman kerran bussilla sinne ja sitten loppu rahat. Pyysi äitiltään autoa sinne kulkemiseen, mutta ei saanut sitä... tai pyysi ja pyysi, on luultavasti sanonu, että hän nyt ei pääse kulkeen sinne ku ei oo autoa ja siinä se. No sai sit auton, mutta se tuli 2 viikkoa liian myöhään, ihan vaan koska O ei ole itse sitä niin paljon vaatinu. Mun mielestä se ei voi tuosta syyttää kuin itseään.

Niillä on muutenkin ihan hirveen huonot suhteet niiden perheessä... tai no O:lla on, O on jätetty ulkopuoliseksi, ehkä just siks kun se ei osaa hoitaa noita omia asioitaan järkevästi, vaan tekee aina jotain ihme ratkaisuja. Ai saakeli, parempi ois munkin vaan päästä eroon siitä, kun aiheuttaa pelkkää raivoa ja pään vaivaa ja ahdistusta ja raivoa,raivoa,raivoa...

Ja mä kuvittelin alussa kun tutustuttiin, että tää vois olla se oikee! No tosin me tutustuttiin netissä ja kirjoteltiin tosi paljon alkuun, taidettiin nähdä vasta 1-2kk päästä eka kirjotuksista. Se vaikutti sillon aivan mahtavalle! Se kirjotti tosi hyvin ja oli hauska ja tasapainoisen oloinen, meillä oli samat kiinnostukset ja se tuntui olevan samallatavalla hullu kuin mäkin :) Mutta sitten alkoikin paljastua kaikenlaista, tai siis se ettei oo töitä ja että oli ihan tosi tosi epävarma ihmisenä...

Huoh, mä en tiiä kuinka tässä nyt käy. Onneks me asutaan eri paikkakunnilla, niin ei tarvi ainkaan nähdä. Kai tää sitten oli tässä, nyt tuntuu että raivostuin sille viimesen kerran. En halua sitä enään elämääni ennen ku sillä itellä on asiat kunnossa. Mä haluan tasapainosen ja työssä olevan aikusen ihmisen mun elämään, en sellasta joka vetee munkin mielen maahan. Tää on niin väsyttävää...

-Sinisilmäinen-

Oli kamala huomata tekeväni sitä jollekkin toiselle, ihan syyttömälle ihmiselle! Se että mun kuuppa on sekaisin ja en ole vieläkään erosta yli päässyt, niin ei tarkoita sitä että saisin kiusata jotakuta niin kuin mulle tehtiin. Ja kaikenlisäksi mulle tuli itselle siitä hyvä ja voimakas olo... MITEN SAIRASTA! Toki myöhemmin tulikin sit huono olo siitä, että olin kiusannu ja vähätelly toista... sainki muuten kokoajan olla pyytämässä anteeksi millon mitäkin. Eli kaikkein parasta tässä tilanteessa oli ottaa aikalisää minun ja O:n tapailuun.

Eli juu, en ole päässyt yli vieläkään erosta, josta on jo kulunut vuosi ja neljä kuukautta... helvetin helvetti! Ja se ukko oli ihan paska! Se oli, ainakin loppuaikoina. Mutta se osasi olla myös ihana ja rakastava. Meillä oli juteltavaa ja useinki hauskaa yhdessä. Se mitä en ehkä osannut silloin arvostaa, oli päätöksen teko. Mrx teki miltein kaikki päätökset kotona, se oli meillä se joka määräs kaapin paikan! Tosin teki se paljon, paljon hunojakin päätöksiä, joista ei paljo mun mieleipidettä kyselty. Mutta koitenkiin oltiin aika saman arvoisia siinä suhteessa.

Ja miten paljon se sattuikkaan kun sain tietoon pettämiset ja X:n ehdotuksen erillään asumisesta, mutta "oltais kuitenkin yhdessä". Ja miten paljon enemmän sattui se, kun pieni tyttö sai käännettyä X:n mua vastaan ja välit meni piloille sen takia! Se että en enään ikinä saa tavata edes rakasta koiraa sen saatanan hupakon takia! Niin pahasti se sotki kaiken! Mä olen tyytyväinen X:n puolesta että löysi jonkun, mutta harmittaa että kaikki alkoi menemään sen jälkeen pieleen, lopullinen ero ois voinu sujua paremminkin.

Toki kyllähän sekin tuntuu pahalle, että X löysi heti jonkun vierelleen ja meni heti jo naimisiinkin... Itellä elämä pyörii samaa rataa ja tunnun olevan umpikujassa näitten olojeni kanssa. Toki, mulla on myös asiat tosi hyvin. Mutta se jokin uupuu, se jokin joka jaksaa nostaa aina uuteen päivään. 

Ehkä sain vähän jopa jotain tuntoja purettua, mutta aika minimaalisesti... pitää koittaa uudelleen kunhan Monk ei häiritse keskittymistä :) 

-Sinisilmäinen-

Pieni päivitys vuodesta 2011 tähän päivään. Emme ole enään yhdessä Mr.X:n kanssa, emme ole olleet enään yli vuoteen. Asunnon ehdimme ostaa ja reilun puolen vuoden jälkeen olikin mies jo löytänytkin uutta kivaa. Joten minä lunastin asunnon ja mies muutti vuokralle kaupunkiin.

Ollaan nyt kisun kanssa asuttu tässä ihan kahden vuosi ja kolme kuukautta :) Eron jälkeen harrastin nettideittailua ja sieltä löytyi ihan kivan olosia tyyppejä, pari niistä jäi kaveriksi ja yksi on edelleen kuvioissa tiivisti mukana, olkoon hän O.

Ollaan O:n kanssa tekemisissä päivittäin, skypen kautta ja viikonloppuisin näemme joko minun paikkakunnallani tai hänen. Toisaalta on ihan hyvä että väli matkaa on, saa myös sitä omaa rauhaa ja elämää. O rakastaa eläimiä mikä on myös minulle tärkeää, se tulee hyvin toimeen kisun kanssa ja jaksaa leikkiä. O saa minut nauramaan ja raivostumaan. O on valmis makaamaan viikonlopun sohvalla tai lähtemään ulos patikoimaan tai baariin, oikeastaan valmis mihin vaan!

O:ssa on paljon myös "huonoja" puolia ja niiden asioiden kanssa painiskelen, että haluanko/pystynkö tämän ihmisen kanssa vakavaan parisuhteeseen... huoh...

Palaan tähän asiaan vielä myöhemmin, nyt pääkopasta kuuluu enään tööööt ja mahasta murr, eli iltapalalle ja nukkumaan käy tämän kulkijan tie. Hyvää yötä maailma.

-Sinisilmäinen-

Mulla on ollu mahan kanssa tosi paljon ongelmia, eli "sieltä" tulee verta... No pääsin nyt aikaistettuun tähystykseen keskiviikkona ja toivon todella ettei sinne tarvii menna enää IKUNA! Sellaista tuskaa en muista tunteneeni ikään, sitä ei voi edes kuvailla ja lääkäri-tädit vaan sanoivat, että ei tätä voi oikein ilman kipua tehdä kun on tuo suolisto "varsinkin nuin pienellä ihmisellä"  niin mutkainen. Ja se kyllä tuntui! Aluksi puutuivat kummatkin kädet, kun tuli tietenki hengitettyä niin pinnallisesti, sitten rupesi oksettamaan sen kaamean kivun takia ja lopuksi sain kasvoille naamarin jonka piti auttaa henjittelyä, mutta sitten alko puutumaan suu ja kielikin. Joten ei mikään herkku kokemus. Onneksi vastauksiakin tuli! Ei syöpää eikä myöskään mitään muuta vaarallista :) joku pitkäaikainen tulehdus vain, josta otettiin myös koepaloja ja joista tulee soitto ens kuun lopulla. Nyt sitten on sellaiset lääkkeet että ei peffaa jätetä rauhaan varmaan kuukauteen! Suppoja ja vaahtoa... huoh... Mutta mitä vaan että saa tuon mahan normaaliksi! Jotenki tuntuu että myös se hirveä turvotus on vähentynyt :)

Miehen kanssa tuntuisi menevän taas paremmin, lieköhän johtuu "kohdilleen saadusta lääkityksestä" :D Eli mies rupesi popsimaan masennus-lääkkeitä. Ja eron on huomannu! Kaikkeen se ei suhtaudu enään niin negatiivisesti kuin ennen ja sillä on myös paljon enempi energiaa touhuta koiran kanssa ja myös huomioida mua. Alkuun mies oli kovasti pillereitä vastaan, "Mää en purkista mitää ilopillereitä ala syömään!", nähtävästi useamman lääkärin suositus kuitenkin meni perille (ja mun nalkuttaminen) niin ymmärsi, että se on hälle vaan ja ainoastaan hyväksi nähdä maailmassa vähän valoakin ainaisten varjojen sijaan :) 

Ollaan mekin perhe! Toinen syö masennuslääkkeita ja toinen paniikkihäiriöön tarkotettuja, ei pitäs olla tylsä elämä! :D Koira on onneks tällä hetkellä terve.

Meillä olisi miehen kanssa lomalle lähtökin muutaman viikon päästä, ihanaa rentoutumista kaikista! Nyt sitten jännätään vuokrataanko auto vasta paikan päällä lentokentältä vai ollaanko lällyjä ja varataan valmiiksi netistä. Toisaalta netti houkuttaa, koska mää EN ole valmis raahaan laukkuja lentokenttää ympäri, etsien halpaa autovuokraamoo... toisaalta tuohan se loman alkuun pienen lisä jännityksen.

Ja huomasin mielenkiintoisen seikan... Ystävä poika oli laittanut faceen kuvia joissa oli myös tämä yksi aikaisemmin mainitsemani "J", tästä "J":stä oli tullut ihan nykyisen mieheni kaksois olento! Tukka oli lähtenyt, parta kasvanut ja korvaan ilmestynyt jopa samanlainen korvis... wierd. Ja kuitenkin tämä herra seurustelee myös omalla tahollaan, pää on ollu nyt sekaisin muutaman päivän kun oon miettiny kyseistä herraa ja sen muodonmuutosta. Mistä tämmönen kertoo? Vai kuvittelenko mää kaiken yhteyden omassa päässäni?! Ja miks tää ihminen tuppaa aina sekoittamaan mun päätä... Koska tää "J" EI ole mulle tarkoitettu, se ei vaan ole!

Ehkäpä siirrän keskittymiseni nyt kotiin ja sen siivoomiseen ja ootan omaa muruani ruuan tekoon... ja jospa saisin päiviteltyä naita ajatuksiani tänne vähän pienemmällä aikavälillä... Hope so!

-Sinisilmäinen-

Eli töissä oon ja töitten jatkumo varmistu vuoden loppuun asti :) Nyt voi hetkeksi huokaista helpotuksesta! Mää en olikaan jaksanut taas mitään puolenvuoden kotona möllötystä ja työkkärissä juoksemista... ja ne mol:in sivut, aaargh! Mutta ei onneksi tarvi! Ai niin, olenko muistanut kertoa, että minulla on myös aivan LOISTAVA työpari! Ei voitas paremmin yhteen sopia! Kyllä se työntekeminen on paljon mielekkäämpää kun saa tehdä sitä sellaisten ihmisten kanssa joitten kanssa on hauskaa! :)

Veljeni kävi olemassa myös työasioiden merkeissä muutaman päivän mun ja avokin nurkissa ja oli mukavaa. Hirveesti ei nähdä kun veli asuu toisella puolen suomea, joten tälläset vierailut ottaa aina ilolla vastaan.

Mr.X:n kanssa on vaihtelevaa pilvistä, aurinkoista ja myrsky säätä, ei valitettavasti hellettä ja hikistä kuumuutta... Tänään avokki itseasiassa ilmoitti, että edellisestä touhuamis kerrasta on vierähtänyt kuukaisi ja yksi päivä, että sillä lailla, ei oo siis säpinää tällä rintamalla. Mr.X on myös hoksannut itselleen uuden harrastuksen! Ei, se ei ole kuntosali, eikä se ole lenkkeily, eikä se oikeastaan liity mitenkään urheiluun, paitsi moottoriurheiluun... jep, sepä ois sitten kohta kortin suoritettuaan motoristi! Kallis harrastus. Ite aattelin tyytyä pelkkään kuntosaliin :) ja jos raaskiin niin oisi ihanaa ruveta käymään uimassa!

Olen myös ollut lääkärillä ja maanantaina menen työterveyteen vähä nolon asian kanssa. Tai ainaki muusta se on noloa, se on siis tuonne alapäähän liittyvää ja tarkemmin ottaen peräpäähän... Eli on jo hyvän aikaa tullut verta aina isomman käynnin yhteydessä, maha turpoaa aina tosi suureksi syönnin jälkeen ja välillä on kipeä. Kunnalisella sain tähystys ajan syyskuulle, joten nyt yrittämään jos pääsisin tähystykseen jo aikaisemmin työterveyden kautta, pidetään sormet ristissä! Myös sen puolesta että kyseessä on vain ärtynyt paksusuoli, ei keliakiaa eikä syöpää... (kasvain sanoi kasvain ja kasvoi vain!)

Ai niin, lueskelin Sika Mieheksi -blogia ja sinne oli listattu millä hakusanoilla (google) blogi oli löytyny, mut tää tekniikanihmelapsi ei osaa itseltään kattoa samaa, joten jos joku kertois niin tää ois enemmän ku tyytyväinen :) (tosin asiahan voi olla niinkin ettei tätä ole edes haettu..) Mut enivei :) Nauttikaa kuumista aalloista!

-Sinisilmäinen-

Elikkäs, tää sai töitä! :D Niinkin jännää hommaa kuin papereiden pyörittelyä toimistossa, mutta ihan loistava työpari ja työporukka! Nyt puolitoista kuukautta olleenna ei ole vielä kertaakaan iskeny päälle ajatus, että voi pa*ka, taas töihin! Tosin tähän saattaa vaikuttaa se puolen vuoden jouten olo... siis työttömyys aika. Nyt olisi töitä vielä pari kuukautta jäljellä ja jatkosta odotetaan tietoa ensikuussa. Mää niin toivon että saisa jatkaa siellä!

Väsymyskin on vähentyny, en tiedä vaikuttaa kilppari lääkkeet vai säännöllinen elämänrytmi... varmaan molemmat. Nyt olisi kuitenkin ensi keskiviikkona labra aika jollon katotaan arvot ja sitten mietitään miten jatketaan.

Tänään oli pitkästä aikaa paniikki olo... se tuli ihan varoittamatta ja ilman mitään syytä, matkalla autolla kauppaan. Henkeä ahdisti ja ei ajatus kulkenut mihinkään suuntaan. Onneksi se meni nopeaa ohi, mutta kyllä se taas muistutti miten paha silloin on olla.

Ai niin, mää olen alkannut jumppaamaan! Kyllä siis liikuntaa, sen koiran ulkona käyttämisen lisäksi. Työkaverin kanssa käydään kerran viikossa hikijumpalla, ihanaa! Ja sitten oon oppinu kulkemaan itse bussilla! Joo, ei ole normaalille ihmiselle iso asia, mutta paniikkihäiriöiselle on! Ihan ittekseni oon bussilla kulkenu pitempääkin matkaa kuin vaan töistä kotiin :) Olen niin ylpee ittestäni! Myös tänään sain huomata että koti murre alkaa pikku hiljaa väistymään, minen tykkää! :( Eli sanoin tänään pahki sijasta päin.

Miehen kanssa on mennyt ihan hyvin, ilman isompia riitoja. Tosi johtuu varmaan siitä että ei olla pahemmin nähty, mies kun on ollut pitkään ilta töissä. Mutta ihan mukava kun pitkästä aikaa tuntee toista kohtaan ikävää :) Saatiinpa jopa viimeviikolla puuhailtuakin pari kertaa. En muista ees millon viimeksi oisin ollu niin rentoutunu seksin aikana että oon voinu siitä oikeesti nauttia ja saada jopa sen ison O:n! Ainut asia mikä seksin jälkeen haittaa on kun mies kysyy, että "sää vissiin sait" tai "saitko sää". Kuten jotain lehteä lainatakseni, jos sitä tarvii kysyä toinen ei nähtävästikkään saanut :D

-Sinisilmäinen-

Kasvaako miehet ikinä aikuiseksi vai onko niillä aina jonkin sortin uhma päällä? Tänään se taas nähtiin ja sain aika hyvän v***tuksen aikaseksi, rupes ärsyttään niin kovasti että oli pakko pitää suu kiinni ettei ois tullu sanottus asioita joita tarvii katua...

Saunassa oltiin ja keskusteltiin ja sain Mr.X:n vihdoin suostuteltua käymään edes kerran viikossa mun ja koiran kanssa pidemmällä lenkillä tai koirapuistossa. No siinä sit mies meinas että, saako tästä hyvästä nyt sitten seksiä ja tokihan mää lupasin, sen verran iso asia tuo lupaus mulle oli :)

Noh, saunasta pääsin pois ja mies oli sitä seksiä vailla, kun sanoin että muutin mieleni, etten halua nyt harrastaa seksiä kun mies on juonut (ehkä 3 olutta, mutta kuitenkin). Että tahdon harrastaa sitä sitten kun mies on täysin selvä. Ja tähän löytyy monia syitä... No enivei, pointti oli siis tämä, että mies tuli sitten saunasta ja ilmoitti että hän peruu sen että lähtee kerran viikossa käymään mun ja koiran kanssa vähä pitemmällä lenkillä tai puistossa! Ihan vaan ja ainoastaan sen takia koska en halunnut harrastaa miehen kans seksiä nyt kun oli juonut vaan halusin siirtää sen aikaan kun mies on selvänä, eli vaikka seuraavaan päivään. Mikä hyöty tuolla oli että piti heti alkaa märehtimään vastaan kun ei menekkään sen mielen mukaan???!! V*tuttaa niin armottomasti! Se on sellasta uhmaikäsen kiukuttelua!

Me nyt ollaan kuitenkin tässä seksiasiassa päästy sen verran eteenpäin että sovittiin yrittää sillä tavalla, että harrastetaan kerran päivässä n. kuukauden ajan, että jos ne halut sieltä heräisi. Mun mielestä ihan kokeilemisen arvoinen. Mää niin toivon että mun tunteet herää uudelleen miestä kohtaan, nimenomaan ne seksuaaliset tunteet. Ne on vaan kadonneet jonnekkin eikä asiaa auta se että siitä valitetaan ja kerjätään, saan tuntea siitäkin ihan saatanan huonoa omaa tuntoa kun ei vaan tee mieli! Suututtaa... Ja mää en halua sitä ruveta harrastamaan pelkästä velvollisuuden tunnosta niinkuin edellisessä suhteessa kävi.

Viimeksi kun harrastettiin en käytännössä tuntenut mitään... en henkisesti enkä fyysisesti... Yleensä kovasti olen nauttinut miehen sormityöskentelystä, mutta nyt ei mitään vaikutusta. Ainoastaan itse akti tuntui fyysisesti hyvälle.

Olen jopa miettinyt sitä voisiko miehen ulkonäkö vaikuttaa tähän mun haluttomuuteen, mutta vähän vaikea kyllä itsestä uskoa sitäkään... mies sanoi jo suhteen alussa että hän ei sitten mitään paksua tyttöystävää halua. No tää on mulle ihan ok koska oon pienikokoinen, Itseä ei oo oikestaan koko koskaan vaikuttanut mitenkään, vaan se luonne. Ex on isokoinen! Tavatessamme Mr.X oli hyvässä kuosissa ja ajattelin olevan urheilullinen, mutta niin ne ihmiset tuppaa vaan parisuhteen aikana suurentuun. Miehellekkin on tullut se kuuluisa kaljamaha ja on itselläkin paina pari kiloa noussut, mutta mulla oisi myös haluja urheiluun, mitä miehellä ei oo. Tai on sillä, mutta sille ei kelpaa mitä mää ehotan, okei onhan sillä polvi huonona joka vaatii leikkausta jääkiekkoajoilta, mutta olen ehdottanu uimista joka ois kokonaisvaltasta tai sitten tanssia (polvi=ei voi), lenkkeily (polvi=ei voi), uimiseen ei suostu koska ei kuulemma hyvä siinä, ainut mihin suostuu oisi pyöräily mutta sen voi alottaa vasta kesällä, kuulemma. eli siinä mies lihoaa sohvalla vielä muutaman kuukauden että tiet sulaa.

Ehkä mua jotenkin ärsyttää tuo saamattomuus ja liikunnan karttaminen ja ulkona oleilu ylipäätänsä! mää luulin sillon ku alettiin tapaileen että tykkää koiransa kanssa ulkoilla ja kun tykkäsi käydä mökkeilemässä, niin jotenkin ajattelin että oisi ulkoilma ihminen. En määkään mikä himo liikkuja ole enkä ulkoilu harrastaja, mutta tykkään mennä lenkillä tuon miehen koiran kanssa ja olla sen kanssa puistossa. Ja vielä jos joku on samaton niin minä! Mulla on paljon ajatuksia mitä pitäisi tehdä, siis ihan arkipäivä juttuja kotona, mutta ne tuppaa siirtymään aina vaan "huomiseen", siitä kuulen moitteita, olenhan vielä kaikenlisäksi työtönkin... =/

Ehkä eniten ärsyttää se kun mies käy töissä ja pistää liikkumattomuutensa töitten syyksi, että "nyt ei jaksa", jos pyydän vaikka minun ja koiran kanssa puistoon, kyllä mää sen ymmärrän että välillä väsyttää ja on raskasta, mutta että aina!? Oonkin miehelle välillä naljaillu että mites ne koiran omistajat jotka käy kans töissä, että kuinka ne jaksaa, onhan tuo koira oikeasti miehen...

Kylläpä tuli taas valitettua... eikä ees hyvä mieli tämmösen purkautumisen jälkeen... Mää rakastan tuota koiraa niin paljon, mutta haluaisin että myös mies ottais siitä vastuuta ulkoilun ja harjauksen kanssa. Ja mää myös rakastan mun miestä, Mr.X.ää, niin paljon... vaikka meillä tuntuu näitä hankaluuksia riittävän... 

Jaksaa, jaksaa eteenpäin....!

-Sinisilmäinen-

" Narsisti reagoi raivoisasti ja närkästyneesti jos hänen toiveensa kielletään" 

-- Ei meillä raivoisasti vaan pikemminkin jankuttamalla ja mököttämällä ja sillä että viimeseen asti halutaan saada oma tahto läpi.

"Narsisti tulkitsee minkä tahansa tarjotun avun, neuvon tai huolestuneen kysymyksen tahalliseksi nöyryytykseksi, mikä osoittaa sen, että narsisti on avun tarpeessa ja näin ollen epätäydellinen ja vähemmän kuin kaikkivaltias. Mikä tahansa yritys laatia suunnitelmia on narsistin mielestä pelottava orjuuttamisen teko."

-- Mieleen tulee lähinnä yksi asia josta olen yrittänyt sanoa, budjetti! Noh, sitä ei ole saatu tehtyä, koska kaupasta pitää saada ostaa mitä haluaa ja sillon voi katella tarjouksia.

"Narsisti ajattelee vain itseään. Hän ei kykene neuvottelemaan, vaan määrää ja vaatii. Hän vaatii kumppaniaan sopeutumaan omiin tarpeisiinsa, käskyttää ja alistaa, jolloin kumppani alkaa uhrautua jatkuvien riitojen pelossa."

-- Myötäilen yleensä sen takia ettei tulisi riitoja... tämä pitää paikkaansa... ikävä kyllä :(

"Suhde alkaa yleensä kuin herttasarjassa. Narsisti nostaa kumppaninsa jalustalle, kehuu, palvoo ja antaa lahjoja.Narsisti on taitava pitämään yllä kulisseja. Perheen ulkopuoliset eivät välttämättä tiedä mitään, ellei uhri puhu elämästään. Ennen pitkää narsisti yleensä yrittää eristää kumppaninsa ystävistä, sukulaisista ja harrastuksista. Arki on arvaamatonta, suurten tunnepurkausten yhtäkkistä vaihtelua."

-- Meidän suhde oli alkuaikoina aivan ihana! Oltiin kokoajan toisissamme kiinni, se oli niin ihanaa ja sai tuntea itsensä rakastetuksi ja kauniiksi ja kaikinpuolin ihanaksi! En usko että mies yrittää tietentahtoen mua kenestäkään eristää, mutta saa silti mulle valtavan huonon omantunnon päälle jos oisin haluamassa lähteä  johonkin ilman sitä... Ja mielialan vaihteluita meillä riittää! Mies on välillä kuin vuoristorata! Yhtenä hetkenä iloinen ja sosiaalinen ja toisena hetkenä menee hiljaseksi ja alkaa valittaan kuinka koko elämä on ihan perseestä... ja yleensä vika on siinä kun ei saa seksiä, eli mun vika (kun ei vaan tee yhtään mieli...)

"Narsistin kumppaniksi ajautuu helposti kiltti, alistuva ja imartelua kaipaava mies tai nainen. Jos sietää huonoa kohtelua, eikä osaa asettaa rajoja itselleen tai toiselle, narsisti saa otteen. Hyvä vastapari löytyy myös helposti syyllistyvästä ihmisestä."

-- Kah, tässä mun perus luonteen kuvaus! :)

" Narsistilla puuttuu yleensä kyky empatiaan. Hän ei halua tai pysty antamaan hyvää läheisilleen"

-- Tämä ei taas pidä ollenkaan paikkaansa! Mies on mitä huomaavaisin ja antavin ihminen. Ihan selvästi halua osoittaa sitä välittämistä :) Joten onneksi tämä ei ainakaa osu yhteen!

Olen kuitenkin sitä mieltä ettei tuo mies narsisti ole, narsistisia piirteitä kyllä löytyy, mutta täytyy toivoa että niistä päästäisiin eroon ja mieskin oppisi kompromissien merkityksen. Paljon auttaisi jos itse olisi jämptimpi...

Mut asiasta kukkaruukkuun! Todettiinpa sitten kilpirauhasen vajaatoiminta ja huomenna alkais lääkitys. Tulee sit siitäkin tänne kirjoiteltua... Kilpirauhanen on mulle onneksi tuttujuttu äitin puolelta joten ei mitenkää hätkäyttäny, mutta kun netistä tietoa etsin niin ymmärsin että tämä on sairaus johon mun tarvitsee koko loppuelämäni syödä lääkkeitä jotta elimistö toimisi niinkuin normaalilli ihmisellä. Pitää kirjoittaa tästäkin enemmän jonain muuna päivänä.

Unia immeiset! :)

Tupakointi jäi syksyllä huuruisen illan päätteeksi, eli tuli otettua sitten kaikenmaailman viinaksia oikein kaksin käsin... ja olo oli aamulla sen mukainen, tai oikeastaan seuraavat 2 päivää oli sen mukaiset. Ei riittänyt että oksensin yöllä ja sammuin vessan lattialle (aamulla olin kuitenkin yläkerrassa ja sängyssä, wierd!) vaan myös päivällä piti oksentaa ja makasin seuraavat kaks päivää sängyssä ja odottelin kuolemaa. Kolmantena päivänä helpotti ja pystyin jopa syömään, siinä vaiheessa sai olla tyytyväinen että elää työttömänä, ei puhettakaan että ois töihin päässy! :D

Eli siihen juonti kertaan jäi tupakointi, ei paljoo tehny kessulle mieli ja sitten se vain jäi... no ei se nyt ihan noin helppoa ollu! Olin pari päivää polttamatta ja sitten ajattelin että kun on miehen kanssa ollut puhetta lopettaa niin sama yrittää nyt. Käytin pari kuukautta laastareita ja ne kyllä auttoi, ei nyt ehkä suoraa mihinkää tupakanhimoon, vaan mun mielenterveyteen :D Olin tosi vihanen ja vittumainen nikkiksissä... Moneen kertaan tuli nähtyä unta että tupakoin ja monesti teki mieli kun kaverit poltti niin polttaa myös, onneksi on itsehillintää sen verran ettei sortunu... kuin yhdesti! Jä tämä tapahtui pari viikkoa sitten laivalla Mr.X:n kanssa, yhdet savut maistoin, se ihana tunne kun sai tupakan huulille ja imasin pitkät henkoset, ei yskittäny eikä mitään, mutta se MAKU! Hyi helkkari! Ei oo pelkoo että enää haaveilisin tupakasta yhtään! Hirveä paska maistui suussa koko loppu illan, hyi hitto!

Lääkkeet tuli vaihdettua ihan vaan sen takia että paroksetin on niiiiin paljoin halvempi. Joten ei mitään sen mystisempää tarinaa siihen. Vaikka vieläkin on paniikin kanssa ongelmia, välillä tulee pieniä kohtauksia... muutaman kerran oon jo haavellut elokuviin menosta mutta sitten tulee olo etten siellä kuitenkaan selviäisi... kyllä mää vielä! :)

Pääkipua on ollut jo monta, MONTA vuotta ja siihen ei liiemmin ole selkoa saatu onko migreeniä vai ei ja mistä johtuu... Mr.X oli jo pitkään patistanu näön tarkastukseen. Sain sitten ajan sinne tilattua ja annoin parivuotta vanhan näkökortin missä oli jotain arvoja, optikko tai silmälääkäri tai mikä ikinä nyt onkaan kysyi sitten että käytänkö mää sen vahvusia laseja ku siinä kortissa on?. Vatasin että ei mulla mitään laseja oo. Vastaukseksi sain hämmästyneen katseen... :D No katottiin sitten se näkö ja lekuri sano että ihan selkeä tarve, eli ei muuta ku laseja tilaamaan. Nyt on sitten lasit ollu joulusta lähtien ja välillä tuntunut että pääkipu oisi vähentynyt, mutta ei se kokonaan oo menny pois :( jaksan vieläki hämmästellä kuinka paljo paremmin mää näillä laseilla kauemmas nään!

Ja sitten vielä tämä vaiva joka alkoi jo monta vuotta sitten... aaaaarrrrrhg! Eli alkoi tuolta "Olipa kerran" -osiosta..... Nyt vasta uskaltauduin lääkäriin tämän peffani kanssa. Säikähdin kun yhden vessa reissun jälkeen pönttö oli ihan punasenaan verestä. Silloin aattelin että nyt ei kaikki oo ihan kohallaan. Nyt sitten puikkoja perään ja voidetta ja "vähän" kuituja. Kyllä maha on toiminut niin eritavalla tuon tupakoinnin lopettamasen jälkeen... Hävettääki tämmönen! Nuori ihminen, ei pukamiia vielä pitäs olla! 24 vuotiaana?! Eikö ne kuulu tulla vasta synnytyksessä!? Mutta ei se auta muuta kuin elää tämän kanssa, ei se mahdotonta ole! Monilla muilla on isompiakin ongelmia kuin pienet ja vähäpätöiset pukamat! Niin kerta! ...hävettää kuitenki...

Seuraavaksi otan hihnan ja raahaudun jättiläisen kanssa ulos. Sitten sänkyyn uuden kirjan kanssa, Punainen mekko!

-Sinisilmäinen-

Mulle on tullu tosi huono itsetunto. Ensin romuttu se pieni tietosuus siitä, että "kyllä minä osaan autolla ajaa ja oon siinä ihan hyväki!", no enhän mää osaa... mää ajan aina ihan väärässä reunassa enkä nää mitään merkkejäkää, tai en ainakaa niitä osaa. Näin siis sanoo ihana kihlattuni Mr.X minulle. Elikkäs tää tyttö ei enää paljo autolla ajele. Tosin kaupinki ajoa en oo muutenkaa harrastanu ku mää oon parin käännöksen jälkeen jo ihan sekaisin missä mennään, sitten vielä ku Mr.X on ammatti autoilia niin jaksaa kyllä huomauttaa joka ainoasta virheestä mitä teen ja ajo tyylistä... tosi musertavaa, eli siinä yksi asia johon en enää luota itessäni.

Ja sitten muut:

Muhun vaikuttaa vieläki se yhtäkkinen irtisanominen (tai suorat potkut ne oli!) sieltä reilun vuoden, vai onko siitää jo kaks, takaselta huoltoasemalta.... mää olin kuitenki niitä saatanan samoja hommia tehny jo kauvan, usemman vuoden ja sitten en pärjääkkää tällä toisella huoltsikalla! Mää en edelleenkää voi käsittää!? No, siinä kuitenki mureni mun "rautanen ammattitaito" niitä töitä kohtaan... Musta ei vaan yksin kertasesti ole enää lähtemään yrittämään, tuntuu etten kuitenkaan osais mitään ja saisin vaan tuhoa aikaseksi... tai jotain, mää en halua nolata itteäni! Se että mää osaan tehä jotain ja huomaisin etten osaakkaa. Kiitos niin **tusti koko sen paikan henkilökunnalle kun ootte ajanu mut kriisiin! Tätä ei Mr.X näytä tajuavan, vaan tuputtaa mua hakemaan töitä kaupasta tai huoltsikalta, mää EN oikeasti tahdo, mää EN VOI! Mun psyyke ei pysty menemään sinne, mää en kestä ees ajatella sitä!

Eli siis muutettiin tänne, tein puoli vuotta hommia sihteerinä työkkärin käskystä ja jäin työttömäksi, työttömänä ollu nyt melkee puolivuotta vaikka oon yrittäny sihteerin hommia katella ja hakea. Mutta kun se ei riitä... ei Mr.X:n mielestä vaan mun pitäs olla joka jumalan päivä luurikorvalla olla soittelemassa joka paikkaan,... ja ehkä mun pitäis ollakki, mutta mää haluan hakea ihan näin omalla tavalla, mutta huono ihminen olen sen takia kun määhän vaan makaan sohvalla enkä tee mitään kun taas Mr.X tuo rahat ja ruuan pöytään, mehän käytetäänki vaan sen rahoja... not! Ajattelin itseasiassa hälle ehottaa että pidetään enskuun alusta sitten sellanen että käytetään kumpiki vaan omia rahoja ja maksetaan kaikki puoliksi niinku kämppikset. Voin ostaa omat ruuat ja maksaa puolet vuokrasta ja muista yhteisistä veloista. Kyllä mää pärjään mun hurjalla 750 eurolla, ei tartte tulla mulle huutamaan!

Kaiken kukkuraksi Mr.X oli laittanut meidän riidan jälkeen tekstiviestin MUN äidille, että teidän ois hyvä tulla tänne kun mulla ei oo töitä ja meillä ei riitä rahat...! WTF!!! Kyllä meidän riidat on meidän riitoja eikä siihen hemmetti vieköön sotketä ketään muuta, varsinkaa kummankaa vanhempia! Mun mielestä nyt mentiin jo pahasti yli rajan! Äipällä on onneksi samanlainen rauhallinen näkemys asioihin kuin mullaki, että kyllä kaikki tuppaa järjestymään. Ja sanopa äippä soittaessaki muutaki viisasta (äipät on vaan niin fiksuja)! Kerroin että olin murulle (Mr.X) ehdottanut että lähtisin takas koulun penkille opetteleen hitsausta kahdeksi vuodeksi, niin ois edes jotain ja kun tykkään tehdä käsin. No siihen tuli täys tyrmäys, ettei oo mitään järkee. Äippä onneksi muistutti siitä että mää oon yksi henkilö ja mulla on ihan omatki mielipiteet ja sano että jos mää haluan sellasta niin sillon mun pitää mennä, ettei toinen saa sanella mitä tehdään ja mitä ei, vaan pitää myös olla omat mielipiteet.

Nyt täytyy sitten miettiä että oisko oikeasti rahkeita lähtä opiskeleen hitsariksi... Toisaalta se kyllä kiinnostais ja oon jo vuosi halunnut koittaa mimmosta se olis. Siinä on kyllä kahden viikon koeaika jolloin katotaan onko sopiva ja tarpeeksi kiinnostunut, joten sitä vois koittaa :) tykkäs mies tai ei... Mun pitää saaha jotenki iskostettua tuonne päähän että määkin saan tehä päätöksiä, ei mun aina tarvi lupaa kysyä mieheltä, vaan voin ja mun tarviikin tehä niitä itsenäisesti! Mää oon kyllä ihan tossun alla... Mää teen asioita pelkästään sen takia ettei mies suuttuis tai tulis sanomista... Miten asiat on menny tahän jamaan.

Aikoinaan kun alettiin tapailla mun itsetunto oli korkeella ja mies sitä vielä pönkitti kertomalla kauniita asioita ja kehumalla. Nyt kun sanoo että tule tänne tarttee halin, niin toinen istuu sohvalla ja sanoo että eeeiiiiii.... tai pyytää viereen, eiiiiiiii.... me ei **ttu olla enää minkäänlaisessa kosketuksessa toisiimme. Ja toinen vielä ihmettelee ettei oo seksiä! No siinä saa ihmetellä! Jos muhun ei muuten voi koskea ku seksin aikana niin on asiat niin saatanan huonosti! Nyt alkaa hirttämään vintissä kiinni....

Ens viikolla vielä lääkäriin laittamaan perse asiat kuntoon ja sitten jos ei muuta oo niin taidan pakata koiran ja itteni johonki kulkupeliin ja suunnata vanhempien luokse, niin ei tarvi kenestäkään välittää mitään eikä käydä koiran kanssa ulkona.

Mies sai töistäkin nyt syksyyn asti olevan sopparin, kehtaa vielä valittaa... sanoo että se on sellasta työtä mitä haluaa ehdottomasti tehä, mutta mää en oo kuullu muuta ku valituksia, ois nyt ees tyytyväinen että on niitä töitä eikä tarvi kotona istua, näkee ihmisiä ja on vähä ees sosiaalista elämää... mutta niin kait se on että olit missä työssä tahansa niin siitä tulee aina valitettua.

Eli yhteenvetona, mikään ei ole hyvää minussa eikä koko tässä pienessä perheessä. Pitäsikö aika tilata parisuhdeterapeutille niin sais ehkä vähä auki näitä solmuja... minenjaksaenää!