Nyt on tullu sitten itkettyä ja viestiteltyä hyvän ystävän kanssa. Kukaan ei oo varmaan koskaan sanonu mulle yhtä kauniisti mitä ystävältäni E:ltä tuli viestissä, "Jos voisin ottaa edes osan tuosta sun  pahasta olosta, niin ottaisin heti!". Ja heti pääs taas märy... Ihanaa kun on tuollaisia ystäviä, ne yrittää parhaansa mukaan lohduttaa vaikkei mikään sillä pahanolon hetkellä hyvälle tunnukkaan.

Mää en ees ymmärrä miksi oon näin murtunu... Kait mää elättlin suurempia toiveita kuitenki... Välillä tuntu että sydän pakahtuu kun ois niin paljon rakkautta annettavana...

Mua niin pelottaa että alkaa masennus taas vaivata ja tulee uudestaan pintaan nuo paniikkihäiriöt. Kun huomasin, kun alettiin Mr.X:n kanssa tapailemaan, että olo koheni ja itsevarmuus kasvoi ja oireet lieventy ihan huomattavasti! Mutta miten mun nyt käy?!

Ei tämä ainakaan itsetuntoa nosta!!

Eikä ne itkut paljon auttanu, pää vaan tuli kipeäksi... Vittu kun järjellä aateltuna tämän ei pitäis miltään tuntua mutta tunteet heittää härän pyllyä ja iskee tikaria sydämmeen. Kyllä mnää sen käsitän että mulle on se "oikea" tuolla jossain, mutta kun mä en halua enään odottaa!!

Joo, vaikka helvetin nuori vielä oonki niin kait mulla on niin hirvee perheen perustamis vietti ettei millään jaksa odottaa! Nii se oli varmaan tämänki herran kohdalla kun jatkettiin vaan...

-Sinisilmäinen-