Alkaa vaikuttamaan siltä, että mää flippaan.... kun ei jaksa! Elämä tällä hetkellä on jotain aivan muuta kun iloista ja ihanaa joulunaikaa. Mää olin ihan varma, että sekoasin paripäivää sitten. Mies on hössöttäny joulun kanssa ja laittanut valoja sekä kaikkea jouluaiheista esille. Kuusi hankittiin ja se sulatettiin ja laitettiin olkkariin. Oikeastaan tää koko episoidi alko jo siitä kun alettiin kuusta olkkariin siirtämään. Mies oli jotenkin hirveän ressaantuneen ja kireen olonen (kuten on yleensä koko ajan mutenkin) ja ehdotin alimmaisten oksien sahausta ettei kuusi puottaisi niin paljon neulasia, asiaan tuli iso huokaus, mutta sain kuin sainki sahattua ne oksat. No kannettiin kuusi olkkariin ja sanoin sitten intopinkeenä miehelle että mää haluan laittaa sitten nauhat. Mies siihen tokaisi, että koristele vaikka koko kuusi. Siinä vaiheessa tuli ensimmäinen "voi vittu!" ajatus. No eipä siinä muu auttanut kun alkaa ittestään laittaa kuusta kasaan. Telkkarista tais tulla uutiset ja mies niitä kommintoi kuinka kaikki on taas niin idiootteja ja omaa syytä ku ovat niin köyhiä että joutuvat joulua viettämään joittenkin avustusten kanssa, ja väli huomautus -ei mekään mitään rikkaita olla ku rahat menee kaikki mitkä tuleeki ja vippejä ollaan otettu-, siitä aloin pikku hiljaa hermostuun että voisko joskus ees olla positiivinen ja ilonen, ettei aina tarvis etsiä joka asiasta jotain pahaa. Tää on siis ollu alusta asti, mun mielestä mies pitää huonompina joitain ihmisiä, esim. lihavia. Ja olenpa huomannu sen että olen itsekkin alkanut "vihata" lihavia ja pitää kaikkea sitä itseaiheutettuna typeryytenä kun oon sellasta paasasta kuunnellu. Ihan käsittämätöntä miten voi minä, jolla on isoja ihmisiä ystävänä ja ne on aivan ihania ihmisiä! No siitä alkoiki joulun ensimmäinen riita. huudettiin ja niin edelleen, kunnes itelle tuli saatanan paha olo ja lukittauduin vessaan itkemään. Päällimmäinen ajatus oli etten kestä tätä enää, en voi olla tässä suhteessa, pakko päästä pois ainakin vähäksi aikaa, mää en selviä! Ensimmäistä kertaa Edellisen paikkakunnaan jalkeen tuli mieleen kuolema ajatuksia. Olisi ollut niin helppo saada ranteet auki höylällä ja tuntea kuinka veri virtaa pois ja tulee hyvä olo... mää en ole itsetuhoinen enkä halua itseäni tappaa tietenkään, mutta välillä vaan tulee mieleen kuinka helppoa silloin kaikki olisi, mennä vaan pois. 

 

Mää tarviin elämään iloisuutta ja naurua ja ystävällisyyttä. Mää en millään jaksa kuunnella ainasta valittamista! Mää en halua olla koko ajan neljänseinän sisällä! Mää haluan ulos, olemaan ihan rauhassa ja katselemaan, laskemaan mäkeä, luistelemaan! Mutta mihinpä minä tuota miestä saisin. Se käy ulkona tasan sillon kun on pakko. Koirakin tuntuu enemmän minun eläimelle.

 

Ja sitten on vielä se seksi, mikä ei ole yhtään hallinnassa, tai siis sitä ei ole! Siitä saan kuulla jatkuvasti, että tämä ei ole normaalia, että hyvä jos kerran kuukauteen harrastetaan. AI IHANKO TOTTA! En mää mikään tyhmä oo! ehkä jos oisin iloisempi ja mun ei tarvis miettia mitä sulle sanon niin mun ei tarvitsisi stressata niin kovasti että suututkohan sää nyt jos mää huomautan tuosta. Mulla on niin paljon sääntöjä! Ei sukkia lattialle, ei vaatekasoja mihinkää tai ne menee kohta roskiin, ei kotivaatteilla sänkyyn kun menee koirankarvoja, kotivaatteet ja kaupunkivaatteet on erikseen eli ei kaupunkivaatteita pidetä sisällä ja olla ne päällä kotona, ei saa syödä sängyssä, jos miehellä aamulla töihin meno ei myöskään lukemista sängyssä koska yö valo häikäsee.

 

Mun mielestä me ollaan ihan liikaa yhessä! Koko stanan päivä yhdessä neljän seinän sisällä niin väkisinki toisesta nousuu pisntaan sellasia tapoja jotka rupee ärsyttään. Ja siitä seksistä vielä, pitäisköhän mun asettaa ehto. Miestä ei kiinnosta pätkän vertaa käydä koirapuistossa mun ja A:n kanssa, jos tekisinkin niin, että seksiä tippuu silloin kun ollaan yhessä sielä koirapuistossa tai ollaan pihalla vähän kauvemmin koiran kanssa kuin 15min. 

 

Mua ärsyttää tällä hetkellä niin kaikki! Mies söi yksin jouluruuankin kun ei mitään sanonu että on nälkä, että oisin laittanu karjalanpaistin ja potutu tulemaan, syönpä sitten minäkin yksin, ihana joulu! Mää oo mikään saatanan ajatustenlukija!

 

Mää tiedän että sää tuut tämän lukemaan. Tää on mun fiilis nyt ja mää sen halusin purkaan, koska mulla oo täällä ketään kenen luokse mennä ja sun kanssa saisin vaan uuden riidan aikaseksi niin purin sen tänne. Toivottavasti osaat olla pahastumatta, mää kuitenkin sua rakastan ja haluaisin tämän toimivan, mutta välillä tuntuu ettei oo mitään järkeä. Nyt mää rupeen syömään, Adios! ja anteeksi kirjoitusvirheet.