Miksi aina täytyy jättää tää päivittely näin pitkälle ajalle, aina niin paljon asiaa ettei oikeastaan tiedä ees mistä alkaisi! Jospa nyt lähdettäis ihan viimeaikasista tapahtumista, eli tämä viikko.

Mulla on ollu mahan kanssa tosi paljon ongelmia, eli "sieltä" tulee verta... No pääsin nyt aikaistettuun tähystykseen keskiviikkona ja toivon todella ettei sinne tarvii menna enää IKUNA! Sellaista tuskaa en muista tunteneeni ikään, sitä ei voi edes kuvailla ja lääkäri-tädit vaan sanoivat, että ei tätä voi oikein ilman kipua tehdä kun on tuo suolisto "varsinkin nuin pienellä ihmisellä"  niin mutkainen. Ja se kyllä tuntui! Aluksi puutuivat kummatkin kädet, kun tuli tietenki hengitettyä niin pinnallisesti, sitten rupesi oksettamaan sen kaamean kivun takia ja lopuksi sain kasvoille naamarin jonka piti auttaa henjittelyä, mutta sitten alko puutumaan suu ja kielikin. Joten ei mikään herkku kokemus. Onneksi vastauksiakin tuli! Ei syöpää eikä myöskään mitään muuta vaarallista :) joku pitkäaikainen tulehdus vain, josta otettiin myös koepaloja ja joista tulee soitto ens kuun lopulla. Nyt sitten on sellaiset lääkkeet että ei peffaa jätetä rauhaan varmaan kuukauteen! Suppoja ja vaahtoa... huoh... Mutta mitä vaan että saa tuon mahan normaaliksi! Jotenki tuntuu että myös se hirveä turvotus on vähentynyt :)

Miehen kanssa tuntuisi menevän taas paremmin, lieköhän johtuu "kohdilleen saadusta lääkityksestä" :D Eli mies rupesi popsimaan masennus-lääkkeitä. Ja eron on huomannu! Kaikkeen se ei suhtaudu enään niin negatiivisesti kuin ennen ja sillä on myös paljon enempi energiaa touhuta koiran kanssa ja myös huomioida mua. Alkuun mies oli kovasti pillereitä vastaan, "Mää en purkista mitää ilopillereitä ala syömään!", nähtävästi useamman lääkärin suositus kuitenkin meni perille (ja mun nalkuttaminen) niin ymmärsi, että se on hälle vaan ja ainoastaan hyväksi nähdä maailmassa vähän valoakin ainaisten varjojen sijaan :) 

Ollaan mekin perhe! Toinen syö masennuslääkkeita ja toinen paniikkihäiriöön tarkotettuja, ei pitäs olla tylsä elämä! :D Koira on onneks tällä hetkellä terve.

Meillä olisi miehen kanssa lomalle lähtökin muutaman viikon päästä, ihanaa rentoutumista kaikista! Nyt sitten jännätään vuokrataanko auto vasta paikan päällä lentokentältä vai ollaanko lällyjä ja varataan valmiiksi netistä. Toisaalta netti houkuttaa, koska mää EN ole valmis raahaan laukkuja lentokenttää ympäri, etsien halpaa autovuokraamoo... toisaalta tuohan se loman alkuun pienen lisä jännityksen.

Ja huomasin mielenkiintoisen seikan... Ystävä poika oli laittanut faceen kuvia joissa oli myös tämä yksi aikaisemmin mainitsemani "J", tästä "J":stä oli tullut ihan nykyisen mieheni kaksois olento! Tukka oli lähtenyt, parta kasvanut ja korvaan ilmestynyt jopa samanlainen korvis... wierd. Ja kuitenkin tämä herra seurustelee myös omalla tahollaan, pää on ollu nyt sekaisin muutaman päivän kun oon miettiny kyseistä herraa ja sen muodonmuutosta. Mistä tämmönen kertoo? Vai kuvittelenko mää kaiken yhteyden omassa päässäni?! Ja miks tää ihminen tuppaa aina sekoittamaan mun päätä... Koska tää "J" EI ole mulle tarkoitettu, se ei vaan ole!

Ehkäpä siirrän keskittymiseni nyt kotiin ja sen siivoomiseen ja ootan omaa muruani ruuan tekoon... ja jospa saisin päiviteltyä naita ajatuksiani tänne vähän pienemmällä aikavälillä... Hope so!

-Sinisilmäinen-

 Dodiih, en taaskaan ole saanut kirjotettua mitään pitkään aikaan ja en muista mistä asioista oon edes viimeksi täällä kertonut. Mutta päivitetään nyt näitä kuulumisia vähän...

Eli töissä oon ja töitten jatkumo varmistu vuoden loppuun asti :) Nyt voi hetkeksi huokaista helpotuksesta! Mää en olikaan jaksanut taas mitään puolenvuoden kotona möllötystä ja työkkärissä juoksemista... ja ne mol:in sivut, aaargh! Mutta ei onneksi tarvi! Ai niin, olenko muistanut kertoa, että minulla on myös aivan LOISTAVA työpari! Ei voitas paremmin yhteen sopia! Kyllä se työntekeminen on paljon mielekkäämpää kun saa tehdä sitä sellaisten ihmisten kanssa joitten kanssa on hauskaa! :)

Veljeni kävi olemassa myös työasioiden merkeissä muutaman päivän mun ja avokin nurkissa ja oli mukavaa. Hirveesti ei nähdä kun veli asuu toisella puolen suomea, joten tälläset vierailut ottaa aina ilolla vastaan.

Mr.X:n kanssa on vaihtelevaa pilvistä, aurinkoista ja myrsky säätä, ei valitettavasti hellettä ja hikistä kuumuutta... Tänään avokki itseasiassa ilmoitti, että edellisestä touhuamis kerrasta on vierähtänyt kuukaisi ja yksi päivä, että sillä lailla, ei oo siis säpinää tällä rintamalla. Mr.X on myös hoksannut itselleen uuden harrastuksen! Ei, se ei ole kuntosali, eikä se ole lenkkeily, eikä se oikeastaan liity mitenkään urheiluun, paitsi moottoriurheiluun... jep, sepä ois sitten kohta kortin suoritettuaan motoristi! Kallis harrastus. Ite aattelin tyytyä pelkkään kuntosaliin :) ja jos raaskiin niin oisi ihanaa ruveta käymään uimassa!

Olen myös ollut lääkärillä ja maanantaina menen työterveyteen vähä nolon asian kanssa. Tai ainaki muusta se on noloa, se on siis tuonne alapäähän liittyvää ja tarkemmin ottaen peräpäähän... Eli on jo hyvän aikaa tullut verta aina isomman käynnin yhteydessä, maha turpoaa aina tosi suureksi syönnin jälkeen ja välillä on kipeä. Kunnalisella sain tähystys ajan syyskuulle, joten nyt yrittämään jos pääsisin tähystykseen jo aikaisemmin työterveyden kautta, pidetään sormet ristissä! Myös sen puolesta että kyseessä on vain ärtynyt paksusuoli, ei keliakiaa eikä syöpää... (kasvain sanoi kasvain ja kasvoi vain!)

Ai niin, lueskelin Sika Mieheksi -blogia ja sinne oli listattu millä hakusanoilla (google) blogi oli löytyny, mut tää tekniikanihmelapsi ei osaa itseltään kattoa samaa, joten jos joku kertois niin tää ois enemmän ku tyytyväinen :) (tosin asiahan voi olla niinkin ettei tätä ole edes haettu..) Mut enivei :) Nauttikaa kuumista aalloista!

-Sinisilmäinen-

 Jospas sitä vähän päivittäis omiakin kuulumisia... En ole ees muistanu koko blogin olemassa oloa hetkeen!

Elikkäs, tää sai töitä! :D Niinkin jännää hommaa kuin papereiden pyörittelyä toimistossa, mutta ihan loistava työpari ja työporukka! Nyt puolitoista kuukautta olleenna ei ole vielä kertaakaan iskeny päälle ajatus, että voi pa*ka, taas töihin! Tosin tähän saattaa vaikuttaa se puolen vuoden jouten olo... siis työttömyys aika. Nyt olisi töitä vielä pari kuukautta jäljellä ja jatkosta odotetaan tietoa ensikuussa. Mää niin toivon että saisa jatkaa siellä!

Väsymyskin on vähentyny, en tiedä vaikuttaa kilppari lääkkeet vai säännöllinen elämänrytmi... varmaan molemmat. Nyt olisi kuitenkin ensi keskiviikkona labra aika jollon katotaan arvot ja sitten mietitään miten jatketaan.

Tänään oli pitkästä aikaa paniikki olo... se tuli ihan varoittamatta ja ilman mitään syytä, matkalla autolla kauppaan. Henkeä ahdisti ja ei ajatus kulkenut mihinkään suuntaan. Onneksi se meni nopeaa ohi, mutta kyllä se taas muistutti miten paha silloin on olla.

Ai niin, mää olen alkannut jumppaamaan! Kyllä siis liikuntaa, sen koiran ulkona käyttämisen lisäksi. Työkaverin kanssa käydään kerran viikossa hikijumpalla, ihanaa! Ja sitten oon oppinu kulkemaan itse bussilla! Joo, ei ole normaalille ihmiselle iso asia, mutta paniikkihäiriöiselle on! Ihan ittekseni oon bussilla kulkenu pitempääkin matkaa kuin vaan töistä kotiin :) Olen niin ylpee ittestäni! Myös tänään sain huomata että koti murre alkaa pikku hiljaa väistymään, minen tykkää! :( Eli sanoin tänään pahki sijasta päin.

Miehen kanssa on mennyt ihan hyvin, ilman isompia riitoja. Tosi johtuu varmaan siitä että ei olla pahemmin nähty, mies kun on ollut pitkään ilta töissä. Mutta ihan mukava kun pitkästä aikaa tuntee toista kohtaan ikävää :) Saatiinpa jopa viimeviikolla puuhailtuakin pari kertaa. En muista ees millon viimeksi oisin ollu niin rentoutunu seksin aikana että oon voinu siitä oikeesti nauttia ja saada jopa sen ison O:n! Ainut asia mikä seksin jälkeen haittaa on kun mies kysyy, että "sää vissiin sait" tai "saitko sää". Kuten jotain lehteä lainatakseni, jos sitä tarvii kysyä toinen ei nähtävästikkään saanut :D

-Sinisilmäinen-

 Minen jaksa! Aaaargh!

Kasvaako miehet ikinä aikuiseksi vai onko niillä aina jonkin sortin uhma päällä? Tänään se taas nähtiin ja sain aika hyvän v***tuksen aikaseksi, rupes ärsyttään niin kovasti että oli pakko pitää suu kiinni ettei ois tullu sanottus asioita joita tarvii katua...

Saunassa oltiin ja keskusteltiin ja sain Mr.X:n vihdoin suostuteltua käymään edes kerran viikossa mun ja koiran kanssa pidemmällä lenkillä tai koirapuistossa. No siinä sit mies meinas että, saako tästä hyvästä nyt sitten seksiä ja tokihan mää lupasin, sen verran iso asia tuo lupaus mulle oli :)

Noh, saunasta pääsin pois ja mies oli sitä seksiä vailla, kun sanoin että muutin mieleni, etten halua nyt harrastaa seksiä kun mies on juonut (ehkä 3 olutta, mutta kuitenkin). Että tahdon harrastaa sitä sitten kun mies on täysin selvä. Ja tähän löytyy monia syitä... No enivei, pointti oli siis tämä, että mies tuli sitten saunasta ja ilmoitti että hän peruu sen että lähtee kerran viikossa käymään mun ja koiran kanssa vähä pitemmällä lenkillä tai puistossa! Ihan vaan ja ainoastaan sen takia koska en halunnut harrastaa miehen kans seksiä nyt kun oli juonut vaan halusin siirtää sen aikaan kun mies on selvänä, eli vaikka seuraavaan päivään. Mikä hyöty tuolla oli että piti heti alkaa märehtimään vastaan kun ei menekkään sen mielen mukaan???!! V*tuttaa niin armottomasti! Se on sellasta uhmaikäsen kiukuttelua!

Me nyt ollaan kuitenkin tässä seksiasiassa päästy sen verran eteenpäin että sovittiin yrittää sillä tavalla, että harrastetaan kerran päivässä n. kuukauden ajan, että jos ne halut sieltä heräisi. Mun mielestä ihan kokeilemisen arvoinen. Mää niin toivon että mun tunteet herää uudelleen miestä kohtaan, nimenomaan ne seksuaaliset tunteet. Ne on vaan kadonneet jonnekkin eikä asiaa auta se että siitä valitetaan ja kerjätään, saan tuntea siitäkin ihan saatanan huonoa omaa tuntoa kun ei vaan tee mieli! Suututtaa... Ja mää en halua sitä ruveta harrastamaan pelkästä velvollisuuden tunnosta niinkuin edellisessä suhteessa kävi.

Viimeksi kun harrastettiin en käytännössä tuntenut mitään... en henkisesti enkä fyysisesti... Yleensä kovasti olen nauttinut miehen sormityöskentelystä, mutta nyt ei mitään vaikutusta. Ainoastaan itse akti tuntui fyysisesti hyvälle.

Olen jopa miettinyt sitä voisiko miehen ulkonäkö vaikuttaa tähän mun haluttomuuteen, mutta vähän vaikea kyllä itsestä uskoa sitäkään... mies sanoi jo suhteen alussa että hän ei sitten mitään paksua tyttöystävää halua. No tää on mulle ihan ok koska oon pienikokoinen, Itseä ei oo oikestaan koko koskaan vaikuttanut mitenkään, vaan se luonne. Ex on isokoinen! Tavatessamme Mr.X oli hyvässä kuosissa ja ajattelin olevan urheilullinen, mutta niin ne ihmiset tuppaa vaan parisuhteen aikana suurentuun. Miehellekkin on tullut se kuuluisa kaljamaha ja on itselläkin paina pari kiloa noussut, mutta mulla oisi myös haluja urheiluun, mitä miehellä ei oo. Tai on sillä, mutta sille ei kelpaa mitä mää ehotan, okei onhan sillä polvi huonona joka vaatii leikkausta jääkiekkoajoilta, mutta olen ehdottanu uimista joka ois kokonaisvaltasta tai sitten tanssia (polvi=ei voi), lenkkeily (polvi=ei voi), uimiseen ei suostu koska ei kuulemma hyvä siinä, ainut mihin suostuu oisi pyöräily mutta sen voi alottaa vasta kesällä, kuulemma. eli siinä mies lihoaa sohvalla vielä muutaman kuukauden että tiet sulaa.

Ehkä mua jotenkin ärsyttää tuo saamattomuus ja liikunnan karttaminen ja ulkona oleilu ylipäätänsä! mää luulin sillon ku alettiin tapaileen että tykkää koiransa kanssa ulkoilla ja kun tykkäsi käydä mökkeilemässä, niin jotenkin ajattelin että oisi ulkoilma ihminen. En määkään mikä himo liikkuja ole enkä ulkoilu harrastaja, mutta tykkään mennä lenkillä tuon miehen koiran kanssa ja olla sen kanssa puistossa. Ja vielä jos joku on samaton niin minä! Mulla on paljon ajatuksia mitä pitäisi tehdä, siis ihan arkipäivä juttuja kotona, mutta ne tuppaa siirtymään aina vaan "huomiseen", siitä kuulen moitteita, olenhan vielä kaikenlisäksi työtönkin... =/

Ehkä eniten ärsyttää se kun mies käy töissä ja pistää liikkumattomuutensa töitten syyksi, että "nyt ei jaksa", jos pyydän vaikka minun ja koiran kanssa puistoon, kyllä mää sen ymmärrän että välillä väsyttää ja on raskasta, mutta että aina!? Oonkin miehelle välillä naljaillu että mites ne koiran omistajat jotka käy kans töissä, että kuinka ne jaksaa, onhan tuo koira oikeasti miehen...

Kylläpä tuli taas valitettua... eikä ees hyvä mieli tämmösen purkautumisen jälkeen... Mää rakastan tuota koiraa niin paljon, mutta haluaisin että myös mies ottais siitä vastuuta ulkoilun ja harjauksen kanssa. Ja mää myös rakastan mun miestä, Mr.X.ää, niin paljon... vaikka meillä tuntuu näitä hankaluuksia riittävän... 

Jaksaa, jaksaa eteenpäin....!

-Sinisilmäinen-

Rupesin miettimään tarkemmin tätä narsism asiaa kun se kommentissa mainittiin. Etsin vähän tietoja ja löysinkin yhteen sopivuuksia, mutta myös sellaista joka ei pidä yhtään paikkaansa! Tässä nyt muutamia yleisiä...

" Narsisti reagoi raivoisasti ja närkästyneesti jos hänen toiveensa kielletään" 

-- Ei meillä raivoisasti vaan pikemminkin jankuttamalla ja mököttämällä ja sillä että viimeseen asti halutaan saada oma tahto läpi.

"Narsisti tulkitsee minkä tahansa tarjotun avun, neuvon tai huolestuneen kysymyksen tahalliseksi nöyryytykseksi, mikä osoittaa sen, että narsisti on avun tarpeessa ja näin ollen epätäydellinen ja vähemmän kuin kaikkivaltias. Mikä tahansa yritys laatia suunnitelmia on narsistin mielestä pelottava orjuuttamisen teko."

-- Mieleen tulee lähinnä yksi asia josta olen yrittänyt sanoa, budjetti! Noh, sitä ei ole saatu tehtyä, koska kaupasta pitää saada ostaa mitä haluaa ja sillon voi katella tarjouksia.

"Narsisti ajattelee vain itseään. Hän ei kykene neuvottelemaan, vaan määrää ja vaatii. Hän vaatii kumppaniaan sopeutumaan omiin tarpeisiinsa, käskyttää ja alistaa, jolloin kumppani alkaa uhrautua jatkuvien riitojen pelossa."

-- Myötäilen yleensä sen takia ettei tulisi riitoja... tämä pitää paikkaansa... ikävä kyllä :(

"Suhde alkaa yleensä kuin herttasarjassa. Narsisti nostaa kumppaninsa jalustalle, kehuu, palvoo ja antaa lahjoja.Narsisti on taitava pitämään yllä kulisseja. Perheen ulkopuoliset eivät välttämättä tiedä mitään, ellei uhri puhu elämästään. Ennen pitkää narsisti yleensä yrittää eristää kumppaninsa ystävistä, sukulaisista ja harrastuksista. Arki on arvaamatonta, suurten tunnepurkausten yhtäkkistä vaihtelua."

-- Meidän suhde oli alkuaikoina aivan ihana! Oltiin kokoajan toisissamme kiinni, se oli niin ihanaa ja sai tuntea itsensä rakastetuksi ja kauniiksi ja kaikinpuolin ihanaksi! En usko että mies yrittää tietentahtoen mua kenestäkään eristää, mutta saa silti mulle valtavan huonon omantunnon päälle jos oisin haluamassa lähteä  johonkin ilman sitä... Ja mielialan vaihteluita meillä riittää! Mies on välillä kuin vuoristorata! Yhtenä hetkenä iloinen ja sosiaalinen ja toisena hetkenä menee hiljaseksi ja alkaa valittaan kuinka koko elämä on ihan perseestä... ja yleensä vika on siinä kun ei saa seksiä, eli mun vika (kun ei vaan tee yhtään mieli...)

"Narsistin kumppaniksi ajautuu helposti kiltti, alistuva ja imartelua kaipaava mies tai nainen. Jos sietää huonoa kohtelua, eikä osaa asettaa rajoja itselleen tai toiselle, narsisti saa otteen. Hyvä vastapari löytyy myös helposti syyllistyvästä ihmisestä."

-- Kah, tässä mun perus luonteen kuvaus! :)

" Narsistilla puuttuu yleensä kyky empatiaan. Hän ei halua tai pysty antamaan hyvää läheisilleen"

-- Tämä ei taas pidä ollenkaan paikkaansa! Mies on mitä huomaavaisin ja antavin ihminen. Ihan selvästi halua osoittaa sitä välittämistä :) Joten onneksi tämä ei ainakaa osu yhteen!

Olen kuitenkin sitä mieltä ettei tuo mies narsisti ole, narsistisia piirteitä kyllä löytyy, mutta täytyy toivoa että niistä päästäisiin eroon ja mieskin oppisi kompromissien merkityksen. Paljon auttaisi jos itse olisi jämptimpi...

Mut asiasta kukkaruukkuun! Todettiinpa sitten kilpirauhasen vajaatoiminta ja huomenna alkais lääkitys. Tulee sit siitäkin tänne kirjoiteltua... Kilpirauhanen on mulle onneksi tuttujuttu äitin puolelta joten ei mitenkää hätkäyttäny, mutta kun netistä tietoa etsin niin ymmärsin että tämä on sairaus johon mun tarvitsee koko loppuelämäni syödä lääkkeitä jotta elimistö toimisi niinkuin normaalilli ihmisellä. Pitää kirjoittaa tästäkin enemmän jonain muuna päivänä.

Unia immeiset! :)

 Voisin vähä päivittää nuitten mies juttujen jälkeen omiakin asioita, eli ----> Olen ollut tupakoimatta nyt 4 kuukautta! :D Paniikkihäiriö lääkkeet on vaihdettu cipralex 20mg:sta paroxetin 20mg:aan. Olen saanut rillit... niin ja pukamat!

Tupakointi jäi syksyllä huuruisen illan päätteeksi, eli tuli otettua sitten kaikenmaailman viinaksia oikein kaksin käsin... ja olo oli aamulla sen mukainen, tai oikeastaan seuraavat 2 päivää oli sen mukaiset. Ei riittänyt että oksensin yöllä ja sammuin vessan lattialle (aamulla olin kuitenkin yläkerrassa ja sängyssä, wierd!) vaan myös päivällä piti oksentaa ja makasin seuraavat kaks päivää sängyssä ja odottelin kuolemaa. Kolmantena päivänä helpotti ja pystyin jopa syömään, siinä vaiheessa sai olla tyytyväinen että elää työttömänä, ei puhettakaan että ois töihin päässy! :D

Eli siihen juonti kertaan jäi tupakointi, ei paljoo tehny kessulle mieli ja sitten se vain jäi... no ei se nyt ihan noin helppoa ollu! Olin pari päivää polttamatta ja sitten ajattelin että kun on miehen kanssa ollut puhetta lopettaa niin sama yrittää nyt. Käytin pari kuukautta laastareita ja ne kyllä auttoi, ei nyt ehkä suoraa mihinkää tupakanhimoon, vaan mun mielenterveyteen :D Olin tosi vihanen ja vittumainen nikkiksissä... Moneen kertaan tuli nähtyä unta että tupakoin ja monesti teki mieli kun kaverit poltti niin polttaa myös, onneksi on itsehillintää sen verran ettei sortunu... kuin yhdesti! Jä tämä tapahtui pari viikkoa sitten laivalla Mr.X:n kanssa, yhdet savut maistoin, se ihana tunne kun sai tupakan huulille ja imasin pitkät henkoset, ei yskittäny eikä mitään, mutta se MAKU! Hyi helkkari! Ei oo pelkoo että enää haaveilisin tupakasta yhtään! Hirveä paska maistui suussa koko loppu illan, hyi hitto!

Lääkkeet tuli vaihdettua ihan vaan sen takia että paroksetin on niiiiin paljoin halvempi. Joten ei mitään sen mystisempää tarinaa siihen. Vaikka vieläkin on paniikin kanssa ongelmia, välillä tulee pieniä kohtauksia... muutaman kerran oon jo haavellut elokuviin menosta mutta sitten tulee olo etten siellä kuitenkaan selviäisi... kyllä mää vielä! :)

Pääkipua on ollut jo monta, MONTA vuotta ja siihen ei liiemmin ole selkoa saatu onko migreeniä vai ei ja mistä johtuu... Mr.X oli jo pitkään patistanu näön tarkastukseen. Sain sitten ajan sinne tilattua ja annoin parivuotta vanhan näkökortin missä oli jotain arvoja, optikko tai silmälääkäri tai mikä ikinä nyt onkaan kysyi sitten että käytänkö mää sen vahvusia laseja ku siinä kortissa on?. Vatasin että ei mulla mitään laseja oo. Vastaukseksi sain hämmästyneen katseen... :D No katottiin sitten se näkö ja lekuri sano että ihan selkeä tarve, eli ei muuta ku laseja tilaamaan. Nyt on sitten lasit ollu joulusta lähtien ja välillä tuntunut että pääkipu oisi vähentynyt, mutta ei se kokonaan oo menny pois :( jaksan vieläki hämmästellä kuinka paljo paremmin mää näillä laseilla kauemmas nään!

Ja sitten vielä tämä vaiva joka alkoi jo monta vuotta sitten... aaaaarrrrrhg! Eli alkoi tuolta "Olipa kerran" -osiosta..... Nyt vasta uskaltauduin lääkäriin tämän peffani kanssa. Säikähdin kun yhden vessa reissun jälkeen pönttö oli ihan punasenaan verestä. Silloin aattelin että nyt ei kaikki oo ihan kohallaan. Nyt sitten puikkoja perään ja voidetta ja "vähän" kuituja. Kyllä maha on toiminut niin eritavalla tuon tupakoinnin lopettamasen jälkeen... Hävettääki tämmönen! Nuori ihminen, ei pukamiia vielä pitäs olla! 24 vuotiaana?! Eikö ne kuulu tulla vasta synnytyksessä!? Mutta ei se auta muuta kuin elää tämän kanssa, ei se mahdotonta ole! Monilla muilla on isompiakin ongelmia kuin pienet ja vähäpätöiset pukamat! Niin kerta! ...hävettää kuitenki...

Seuraavaksi otan hihnan ja raahaudun jättiläisen kanssa ulos. Sitten sänkyyn uuden kirjan kanssa, Punainen mekko!

-Sinisilmäinen-

 Koska unta on ihan turha oottaa tän hemmetin flunssan takia niin se on sama sitten kirjottaa "muutama" rivi tänne tämän päivän tapahtumista... Tee-kuppi, wc-paperi rulla ja kuumat aallot (vaikka ei ne taida vielä ihan mun ikään kuuluakkaan...) seurana, koiraki hipsi nukkumaan Mr.X:n kanssa makkariin...

Mulle on tullu tosi huono itsetunto. Ensin romuttu se pieni tietosuus siitä, että "kyllä minä osaan autolla ajaa ja oon siinä ihan hyväki!", no enhän mää osaa... mää ajan aina ihan väärässä reunassa enkä nää mitään merkkejäkää, tai en ainakaa niitä osaa. Näin siis sanoo ihana kihlattuni Mr.X minulle. Elikkäs tää tyttö ei enää paljo autolla ajele. Tosin kaupinki ajoa en oo muutenkaa harrastanu ku mää oon parin käännöksen jälkeen jo ihan sekaisin missä mennään, sitten vielä ku Mr.X on ammatti autoilia niin jaksaa kyllä huomauttaa joka ainoasta virheestä mitä teen ja ajo tyylistä... tosi musertavaa, eli siinä yksi asia johon en enää luota itessäni.

Ja sitten muut:

Muhun vaikuttaa vieläki se yhtäkkinen irtisanominen (tai suorat potkut ne oli!) sieltä reilun vuoden, vai onko siitää jo kaks, takaselta huoltoasemalta.... mää olin kuitenki niitä saatanan samoja hommia tehny jo kauvan, usemman vuoden ja sitten en pärjääkkää tällä toisella huoltsikalla! Mää en edelleenkää voi käsittää!? No, siinä kuitenki mureni mun "rautanen ammattitaito" niitä töitä kohtaan... Musta ei vaan yksin kertasesti ole enää lähtemään yrittämään, tuntuu etten kuitenkaan osais mitään ja saisin vaan tuhoa aikaseksi... tai jotain, mää en halua nolata itteäni! Se että mää osaan tehä jotain ja huomaisin etten osaakkaa. Kiitos niin **tusti koko sen paikan henkilökunnalle kun ootte ajanu mut kriisiin! Tätä ei Mr.X näytä tajuavan, vaan tuputtaa mua hakemaan töitä kaupasta tai huoltsikalta, mää EN oikeasti tahdo, mää EN VOI! Mun psyyke ei pysty menemään sinne, mää en kestä ees ajatella sitä!

Eli siis muutettiin tänne, tein puoli vuotta hommia sihteerinä työkkärin käskystä ja jäin työttömäksi, työttömänä ollu nyt melkee puolivuotta vaikka oon yrittäny sihteerin hommia katella ja hakea. Mutta kun se ei riitä... ei Mr.X:n mielestä vaan mun pitäs olla joka jumalan päivä luurikorvalla olla soittelemassa joka paikkaan,... ja ehkä mun pitäis ollakki, mutta mää haluan hakea ihan näin omalla tavalla, mutta huono ihminen olen sen takia kun määhän vaan makaan sohvalla enkä tee mitään kun taas Mr.X tuo rahat ja ruuan pöytään, mehän käytetäänki vaan sen rahoja... not! Ajattelin itseasiassa hälle ehottaa että pidetään enskuun alusta sitten sellanen että käytetään kumpiki vaan omia rahoja ja maksetaan kaikki puoliksi niinku kämppikset. Voin ostaa omat ruuat ja maksaa puolet vuokrasta ja muista yhteisistä veloista. Kyllä mää pärjään mun hurjalla 750 eurolla, ei tartte tulla mulle huutamaan!

Kaiken kukkuraksi Mr.X oli laittanut meidän riidan jälkeen tekstiviestin MUN äidille, että teidän ois hyvä tulla tänne kun mulla ei oo töitä ja meillä ei riitä rahat...! WTF!!! Kyllä meidän riidat on meidän riitoja eikä siihen hemmetti vieköön sotketä ketään muuta, varsinkaa kummankaa vanhempia! Mun mielestä nyt mentiin jo pahasti yli rajan! Äipällä on onneksi samanlainen rauhallinen näkemys asioihin kuin mullaki, että kyllä kaikki tuppaa järjestymään. Ja sanopa äippä soittaessaki muutaki viisasta (äipät on vaan niin fiksuja)! Kerroin että olin murulle (Mr.X) ehdottanut että lähtisin takas koulun penkille opetteleen hitsausta kahdeksi vuodeksi, niin ois edes jotain ja kun tykkään tehdä käsin. No siihen tuli täys tyrmäys, ettei oo mitään järkee. Äippä onneksi muistutti siitä että mää oon yksi henkilö ja mulla on ihan omatki mielipiteet ja sano että jos mää haluan sellasta niin sillon mun pitää mennä, ettei toinen saa sanella mitä tehdään ja mitä ei, vaan pitää myös olla omat mielipiteet.

Nyt täytyy sitten miettiä että oisko oikeasti rahkeita lähtä opiskeleen hitsariksi... Toisaalta se kyllä kiinnostais ja oon jo vuosi halunnut koittaa mimmosta se olis. Siinä on kyllä kahden viikon koeaika jolloin katotaan onko sopiva ja tarpeeksi kiinnostunut, joten sitä vois koittaa :) tykkäs mies tai ei... Mun pitää saaha jotenki iskostettua tuonne päähän että määkin saan tehä päätöksiä, ei mun aina tarvi lupaa kysyä mieheltä, vaan voin ja mun tarviikin tehä niitä itsenäisesti! Mää oon kyllä ihan tossun alla... Mää teen asioita pelkästään sen takia ettei mies suuttuis tai tulis sanomista... Miten asiat on menny tahän jamaan.

Aikoinaan kun alettiin tapailla mun itsetunto oli korkeella ja mies sitä vielä pönkitti kertomalla kauniita asioita ja kehumalla. Nyt kun sanoo että tule tänne tarttee halin, niin toinen istuu sohvalla ja sanoo että eeeiiiiii.... tai pyytää viereen, eiiiiiiii.... me ei **ttu olla enää minkäänlaisessa kosketuksessa toisiimme. Ja toinen vielä ihmettelee ettei oo seksiä! No siinä saa ihmetellä! Jos muhun ei muuten voi koskea ku seksin aikana niin on asiat niin saatanan huonosti! Nyt alkaa hirttämään vintissä kiinni....

Ens viikolla vielä lääkäriin laittamaan perse asiat kuntoon ja sitten jos ei muuta oo niin taidan pakata koiran ja itteni johonki kulkupeliin ja suunnata vanhempien luokse, niin ei tarvi kenestäkään välittää mitään eikä käydä koiran kanssa ulkona.

Mies sai töistäkin nyt syksyyn asti olevan sopparin, kehtaa vielä valittaa... sanoo että se on sellasta työtä mitä haluaa ehdottomasti tehä, mutta mää en oo kuullu muuta ku valituksia, ois nyt ees tyytyväinen että on niitä töitä eikä tarvi kotona istua, näkee ihmisiä ja on vähä ees sosiaalista elämää... mutta niin kait se on että olit missä työssä tahansa niin siitä tulee aina valitettua.

Eli yhteenvetona, mikään ei ole hyvää minussa eikä koko tässä pienessä perheessä. Pitäsikö aika tilata parisuhdeterapeutille niin sais ehkä vähä auki näitä solmuja... minenjaksaenää!

 Tuli mieleen erästä televisio ohjelmaa katsoessa, että miksi kaikki kielletty on aina niin kiihottavaa ja jännittävää. Kohtauksessa oli nainen ja mies jolla oli vaimo. Mää tunsin sen tunteen mikä tulee kun  hipaisee toista ja koko keho tuntee väristyksiä! Eli nainen istui lattialla ja mies kyykistyi naisen viereen poimimaan jotain ja samalla hipaisi naista, se jännittyneisyys kun tietää että ei saa, mutta se halu kun haluaa vaan niin palavasti sitä toista että päässä vaan humisee ja mitään muuta ei edes nää!

Itellä kun on kokemusta (ja monta kokemusta onkin) sellaisesista miehistä mitkä on kiellettyjä... ja vielä monen vuoden ajalta! Hirvee ihminen, mutta se on jo taakse jäänyttä elemää, välillä vaan muistaa ja tulee jotain tunne muistoja pintaan. Tämä mun vaki "kiellettyn" kanssa koettiin paljon, nimeen omaan nuita hipaisu kohtauksia jossa ois ollu valmis repimään toisen vaatteet päältä pois. Kyllä meille niitäki hetkiä tarjoutu ja loppu vaiheessa jopa liikaakin... Eli tästä "kielletystä" tuli "sallittu". Kun näkemisiä ei tarvinnut enää suunnitella eikä piilotella ja niistä tuli joka viikkoisia, mielenkiinto hävisi kyllä aika äkkiä. Se ei ollut enää samanlaista, intohimoissa pyöriskelyä. Nyt ei ajatus oikein kulje.... mutta pointti  oli siinä, että se toinen ei kiinnosta enää sitten kun sitä on saanut tarpeeksi... siitä tulee liian tuttua, enää ei kuule sitä toisen kiihtynyttä hengitystä ja hiestä märkää olevaa selkää vaan siitä tulee jotain ihan muuta. Niihin hetkiin ei laske enää päiviä tai tunteja, vaan ne tulevat ja tapahtuvat ja menevät, ilman sen kummempaa salamointia ja säihkettä, siis siitä tulee tylsää ja uuvuttavaa puurtamista!

Mää halauaisin tuntea edelleen sen intohimon mitä toisen kosketus sai aikaan silloin muinoin. Pelkää kosketus lähetti kehossa liikkeelle lämpö aallon ja oli valmis. Se ihana tunne kun toinen tulee taakse ja suutelee niskaa, se tunne kun toinen puristuu ihoon kiinni ja haluaa sulautua suhun, herkkää ja rauhallista... mmmh. Siitä se lähti mutta sitä se ei ole enää, vaan se on sitä saatanan suorittamista...! Kun ajattelee että loppuis jo, sais jo, ite en saa, saispa toinen. Sitä yhteyttä ei ole enää, nimen omaan se YHTEYS puuttuu! Tämä oli oivallus! SE YHTEYS! Mihin se on hävinnyt???

Tästä omasta seksi haluttomuudesta vois kirjottaa vaikka kuinka, jos vaikka saisi uusia oivalluksi... mutta nyt ei pysty, ei kerkeä, tarvii nukkua, ei ajatus kulje ja kaikkea muuta... ehkä huomenna sitten. 

Adios ja öitä!

p.s. Ja jos muru lukee niin muru lukee sitten omalla vastuulla. En välttämättä halua jutella kirjotuksistani ja kirjottelu on pelkästään mua varten että voin purkaa ja miettiä omia tunteitani. You know! <3

 Alkaa vaikuttamaan siltä, että mää flippaan.... kun ei jaksa! Elämä tällä hetkellä on jotain aivan muuta kun iloista ja ihanaa joulunaikaa. Mää olin ihan varma, että sekoasin paripäivää sitten. Mies on hössöttäny joulun kanssa ja laittanut valoja sekä kaikkea jouluaiheista esille. Kuusi hankittiin ja se sulatettiin ja laitettiin olkkariin. Oikeastaan tää koko episoidi alko jo siitä kun alettiin kuusta olkkariin siirtämään. Mies oli jotenkin hirveän ressaantuneen ja kireen olonen (kuten on yleensä koko ajan mutenkin) ja ehdotin alimmaisten oksien sahausta ettei kuusi puottaisi niin paljon neulasia, asiaan tuli iso huokaus, mutta sain kuin sainki sahattua ne oksat. No kannettiin kuusi olkkariin ja sanoin sitten intopinkeenä miehelle että mää haluan laittaa sitten nauhat. Mies siihen tokaisi, että koristele vaikka koko kuusi. Siinä vaiheessa tuli ensimmäinen "voi vittu!" ajatus. No eipä siinä muu auttanut kun alkaa ittestään laittaa kuusta kasaan. Telkkarista tais tulla uutiset ja mies niitä kommintoi kuinka kaikki on taas niin idiootteja ja omaa syytä ku ovat niin köyhiä että joutuvat joulua viettämään joittenkin avustusten kanssa, ja väli huomautus -ei mekään mitään rikkaita olla ku rahat menee kaikki mitkä tuleeki ja vippejä ollaan otettu-, siitä aloin pikku hiljaa hermostuun että voisko joskus ees olla positiivinen ja ilonen, ettei aina tarvis etsiä joka asiasta jotain pahaa. Tää on siis ollu alusta asti, mun mielestä mies pitää huonompina joitain ihmisiä, esim. lihavia. Ja olenpa huomannu sen että olen itsekkin alkanut "vihata" lihavia ja pitää kaikkea sitä itseaiheutettuna typeryytenä kun oon sellasta paasasta kuunnellu. Ihan käsittämätöntä miten voi minä, jolla on isoja ihmisiä ystävänä ja ne on aivan ihania ihmisiä! No siitä alkoiki joulun ensimmäinen riita. huudettiin ja niin edelleen, kunnes itelle tuli saatanan paha olo ja lukittauduin vessaan itkemään. Päällimmäinen ajatus oli etten kestä tätä enää, en voi olla tässä suhteessa, pakko päästä pois ainakin vähäksi aikaa, mää en selviä! Ensimmäistä kertaa Edellisen paikkakunnaan jalkeen tuli mieleen kuolema ajatuksia. Olisi ollut niin helppo saada ranteet auki höylällä ja tuntea kuinka veri virtaa pois ja tulee hyvä olo... mää en ole itsetuhoinen enkä halua itseäni tappaa tietenkään, mutta välillä vaan tulee mieleen kuinka helppoa silloin kaikki olisi, mennä vaan pois. 

Mää tarviin elämään iloisuutta ja naurua ja ystävällisyyttä. Mää en millään jaksa kuunnella ainasta valittamista! Mää en halua olla koko ajan neljänseinän sisällä! Mää haluan ulos, olemaan ihan rauhassa ja katselemaan, laskemaan mäkeä, luistelemaan! Mutta mihinpä minä tuota miestä saisin. Se käy ulkona tasan sillon kun on pakko. Koirakin tuntuu enemmän minun eläimelle.

Ja sitten on vielä se seksi, mikä ei ole yhtään hallinnassa, tai siis sitä ei ole! Siitä saan kuulla jatkuvasti, että tämä ei ole normaalia, että hyvä jos kerran kuukauteen harrastetaan. AI IHANKO TOTTA! En mää mikään tyhmä oo! ehkä jos oisin iloisempi ja mun ei tarvis miettia mitä sulle sanon niin mun ei tarvitsisi stressata niin kovasti että suututkohan sää nyt jos mää huomautan tuosta. Mulla on niin paljon sääntöjä! Ei sukkia lattialle, ei vaatekasoja mihinkää tai ne menee kohta roskiin, ei kotivaatteilla sänkyyn kun menee koirankarvoja, kotivaatteet ja kaupunkivaatteet on erikseen eli ei kaupunkivaatteita pidetä sisällä ja olla ne päällä kotona, ei saa syödä sängyssä, jos miehellä aamulla töihin meno ei myöskään lukemista sängyssä koska yö valo häikäsee.

Mun mielestä me ollaan ihan liikaa yhessä! Koko stanan päivä yhdessä neljän seinän sisällä niin väkisinki toisesta nousuu pisntaan sellasia tapoja jotka rupee ärsyttään. Ja siitä seksistä vielä, pitäisköhän mun asettaa ehto. Miestä ei kiinnosta pätkän vertaa käydä koirapuistossa mun ja A:n kanssa, jos tekisinkin niin, että seksiä tippuu silloin kun ollaan yhessä sielä koirapuistossa tai ollaan pihalla vähän kauvemmin koiran kanssa kuin 15min. 

Mua ärsyttää tällä hetkellä niin kaikki! Mies söi yksin jouluruuankin kun ei mitään sanonu että on nälkä, että oisin laittanu karjalanpaistin ja potutu tulemaan, syönpä sitten minäkin yksin, ihana joulu! Mää oo mikään saatanan ajatustenlukija!

Mää tiedän että sää tuut tämän lukemaan. Tää on mun fiilis nyt ja mää sen halusin purkaan, koska mulla oo täällä ketään kenen luokse mennä ja sun kanssa saisin vaan uuden riidan aikaseksi niin purin sen tänne. Toivottavasti osaat olla pahastumatta, mää kuitenkin sua rakastan ja haluaisin tämän toimivan, mutta välillä tuntuu ettei oo mitään järkeä. Nyt mää rupeen syömään, Adios! ja anteeksi kirjoitusvirheet.

 Mää oon niin väsyny tähän kaikkeen, ainaseen riitelyyn...! Me saadaan riitoja aikaan ihan mistä vaan! Me varmaan kumpiki Mr.X:n kanssa harkitaan tästä suhteesta luopumista. Vaikka vaikeaa onkin ja ressiä niin ei se minun mielestä ole kuitenkaan tervettä parisuhdetta riidellä joka jumalan päivä... Mutta mää en halua luopu tästä! Mentiin vasta kihloihinkin, sen jälkeen oltiin kuin silloin ennen, oltiin lähekkäin, halittiin, pusittiin ja oltiin onnellisia, nyt tuntuu että rämmitään päiviä eteenpäin sellaisessa helvetin upottavassa suossa josta ei pääse ylös, vajotaan päivä päivältä vähän syvemmälle, surullista...

Mää oikeesti haluan panostaa tähän suhteeseen, sitä oon sanonu miehelle ihan alusta alkaen. Mutta kuinka kauvan sitä jaksaa panostaa, kyllä mää tiedän että mieskin panostaa ja se on tosi ihana tehdessään ruokaa ja koti hommia ja kaikkein kultasinta on että joka aamu kun herään odottaa mua valmis tee keittiössä. Enkä ole muistanu häntä tästä tarpeeksi kiittää, enkä muistakaan asioista, keiken alkaa ottamaan jo niin itsestään selvyytenä, myöskin sen että hän on aina vierellä ja paikalla vaikka saattaa tästä suhteesta lähteä lätkimään milloin haluaa... Täytyisi kunnioittaa toista enemmän.

Mutta ei se kyllä minullakaan aina helppoa ole! Mies on aika itsepäinen ja asioitten pitäisi tapahtua hänen tavallaan. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka baariin meno. Tämän kuulin eräältä miehen ystävältä. Aikoinaan kun ovat yhdessä kuppiloissa juosseet ja ovat miettineet baaria on  herralla ollut jokin vakkari baari mihin aina halunnut, ystävä ehdottanut jotain muuta, mutta mies ruvennut mököttään ja sitten vasta heltynyt kun ystävä suostunut hänen ehdottamaan paikkaan. Jos haluaa muualle täytyy mennä yksin. Saikohan tuosta nyt mitään selvää... yritetään toisella lailla. Vuoropuheluna! :D

Mr.X: Mennään P:hen

Sinisilmäinen: Voitasko välille mennä jonnekki muualle?

Ystävä: Niin ei ainakaa heti sinne mennä.

Mr.X: No mihin sitten?

S: Mentäiskö vaikka V:hen tai K:hon?

Y: Jommassa kummassa kyllä vois käydä olemassa ensin

Mr.X: No mää en ainakaa sinne lähe!

S: No miksi et?

Mr.X: No en todellakaan lähe kuunteleen sitä paska musiikkia

S: Ei siellä tarvi koko iltaa olla, käytäs vaan.

Mr.X: No menkää te ku niin kovasti haluatte! Onpa vitun kiva!

Y: No voisit sääkin vähäksi aikaa tulla.

Mr.X: En varmasti tule! Mää haluan mennä P:hen, mutta vitun kiva yksin mennä! Ei ois pitäny lähtee ollenkaa... Menkää te vaan yhessä, niin mää oon yksin.

S: No jos se on taas noin vaikeeta niin ei mennä! Mutta voisit sinäki joskus suostua menemään johonki muuallekki.

Mr.X: No mennään joku toinen kerta mutta nyt mää oikeesti haluaisin sinne P:hen, jooko? Mennään vaikka ens kerralla sinne minne sää haluat.

Ja niin, tälleen ne yleensä menee... Niin tuli tuossa mieleen sellainenki, että koko kesän halusin kattoon lintuja yhteen puistoon, aina miehelle että voitasko mennä tänään kattoon, mies oli yleensä väsynyt tai kipeä tai jotain muuta joten meno siirtyi vaan... ja eipä sitten tosiaankaan tänä kesänä siellä käyty.

Mää kyllä rakastan sitä miestä, vaikka näistä kirjotuksista ehkä huokuu ihan joku muu kuin rakkaus! :D Miutta miehen luonne on välillä niin vaikea, ystävä tosin ajatteli että Mr.X on niin kauvan ollut omillaan ja on tottunut päättämään omista asioistaan että voi johtua siitä tuollainen jähmee asenne. Mutta mies kyllä oli aikaisemmassa liitossa 6 vuotta, eli kyllä täytyisi osata kompromissejä tehä. Mää meen tän suhteen vuoksi vaikka parisuhdeterapiaan! ...ollaanhan me seurusteltukkin jo melkeen 2 vuotta! huh huh...

Ai niin, mainitsinko että mies lähti sanaakaan sanomatta, viestiä jättämättä jonnekkin. Tulin  suihkusta ja kuulin kun mies puhelimessa ja sitten kävi ovi. Saapa nähdä tuleeko yöksi kotiin... Vaikka riitaa on ollukkin niin ei mies ole häipynyt ikinä mitään ilmoittamatta.

Ajatuksia pyörii liikakin päässä, kaikkea ei ehdi kirjoittaa....! Tää lähtis syömään omenaa jaa miettimään syntyjä syviä. Mitäkähän on huomenna luvassa. Adios!

-Sinisilmäinen-